Keitäs tyttö kahvia!

Tarja Halonen valittiin tasavallan presidentiksi (ensimmäisen kerran) vuonna 2000. Jo edesmennyt isoäitini oli silloin 74-vuotias ja vaalituloksen selvittyä hän kysyi minulta, että "mitä sä ny tykkäät ku on nainen presidenttinä?". En osannut vastata mitään, koska en ajatellut Halosta ensisijaisesti naisena, vaan ihmisenä, jonka Suomen kansa oli valinnut presidentin toimeen. En siis tykännyt mitään erikoista.

Luettuani Eveliina Talvitien teoksen Keitäs tyttö kahvia : Naisia politiikan portailla pystyin ajattelemaan tuota tykkäämiskysymystä uudesta näkökulmasta. Se, että naiset toimivat politiikassa tasaveroisina vaikuttajina miesten rinnalla, ei todellakaan ole Suomessa mikään tuore asia - huolimatta siitä, että olemme nähneet naisen toimivan niin presidenttinä, pääministerinä, puolustusministerinä kuin eduskunnan puhemiehenä.

Talvitien teos käsittelee naisen paikkaa politiikassa. Pääosassa ovat suomalaiset naiset, mutta teos sivuaa myös mm. Hillary Clintonia ja Angela Merkeliä. Teos koostuu pääosin haastatteluista, joissa ääneen pääsevät esimerkiksi Tarja Halonen, Heidi Hautala, Mari Kiviniemi ja Paula Lehtomäki sekä monet muut politiikan kentältä tutut naiset. Haastattelujen lisäksi Talvitie kirjoittaa  naisten historiasta Suomen politiikassa, hyvä veli -verkostoista sekä lasikatosta ja sen särkemisestä. Talvitie myös analysoi julkisuudessa kohua herättäneitä asioita ja pohtii miksi niinkin tavalliset asiat kuin lastenhoitojärjestelyt tai vauvan imettäminen ylipäätään ovat nostattaneet kohua. Mutta tällöin on ollutkin kyseessä PAULA Lehtomäen lapsien hoito tai JANINA Anderssonin vauvan tarpeiden tyydyttäminen - tuskin JYRKI Kataisen lastenhoitokuviot ketään liikuttavat!

Kirja on kokonaisuudessa erittäin toimiva paketti. Sitä lukeakseen ei tarvitse olla kiinnostunut politiikasta, koska politiikka ei nouse teoksen pääasiaksi, vaan mielestäni teos käsittelee ennen kaikkea naista työelämässä. Ei ollut hyvä, kun Paula Lehtomäki siirtyi äitiyslomalle tuoreesta pestistään ; ei ollut hyvä, kun Lehtomäki palasi töihin vauvan ollessa viiden kuukauden ikäinen ("onhan lapsella isäkin"). Tuttu kiistakapula yhdeltä jos sun toiselta keskustelupalstalta, vai mitä?

Teoksen historiaosuudet aiheuttivat eniten kakomista ja "täh ei voi olla totta" -reaktioita. Esimerkiksi eduskuntaan rakennettiin niinkin myöhään kuin vasta 1990-luvulla lastenhoitohuone. Samanaikaisesti eli Riitta Uosukaisen ollessa puhemiehenä, määrättiin myös kellonajat eduskunnan työskentelylle: istuntojen on loputtava klo 18:een mennessä. Ja vaikka naispoliitikkojen ulkonäkökritiikki on usein mennyt äärimmäisyyksiin, niin pohjat on taidettu vetää 1980-1990 -lukujen taitteessa. Sirkka-Liisa Anttilaa on pyydetty poseeraamaan pornotähden vieressä sen takia, että voitaisiin vertailla kummalla on isommat rinnat ja Helsingin Sanomat kunnostautui v. 1991 julkaisemalla Mattiesko Hytösen kirjoittaman artikkelin nimeltään "Arkadianmäen prinsessat". Eduskunnassa oli tuolloin 77 naisedustajaa ja artikkelissaan Hytönen ruoti jokaisen ulkonäköä yksitellen. Talvitien teoksessa juurikin mm. Anttila toteaa, että "itseään koskevia ulkonäkökommentteja ei pidä jäädä miettimään". Viisas päätös, jotten sanoisi. Niin ja mitä pitäisi tuumia Mari Kiviniemelle lausutusta kohteliaisuudesta: "Sehän puhuu kuin mies!". Taidanpa tuumia kunnon teinislangityyliin, että OMG...

Kirjan läpi kulkee punaisena lankana myös se tosiasia, että nainen on aina viime kädessä se, joka huolehtii lapselle sadevaatteet päiväkotiin, joka varaa lapselle neuvolat ja hammaslääkärit, joka tietää jääkaappiin katsomatta tismalleen mitä sieltä puuttuu ja jonka pitää osata ulkoa lapsen lukujärjestys. Oli sitten kuinka presidenttiä tai ministeriä tahansa. Moni naispoliitikko onkin valjastanut oman äitinsä oikeaksi kädekseen. Moni haastatelluista tilittää, että miespoliitikoilta ei ikinä kysytä kuinka he aikovat yhdistää työn ja perhe-elämän. Yksi naisista tarjoaakin vastauksen toteamalla, että Jyrki Kataisella on vaimo, hänellä ei. Ei Jyrkiltä mitään vastaavaa tarvitse kysyäkään.

Teoksen luettuani huomaan ajattelevan naispoliitikoista hieman toisin. Olisiko ajatuksiin tullut mukaan enemmän kunnioitusta, hatunnostoa sitkeydelle vai mitä? Sillä jos minä olisin pääministeri, huolehtisin samaan aikaan Suomen valtiosta, tenavista ja perhearjen pyörittämisestä, ulkomuotoani ja vaatteitani syynättäisiin suurennuslasilla harva se päivä ja juorulehti valokuvaisi minua salaa ollessani etelänlomalla uima-altaalla lekottelemassa, niin olisin jo aikapäivää sitten todennut, että PITÄKÄÄ TUNKKINNE. 


Eveliina Talvitie:
Keitäs tyttö kahvia : Naisia politiikan partaalla
WSOY, 2013
ISBN 978-951-0-39485-4
332 s.