Kansikuva ei aina kerro koko totuutta

Aah, alaston mies ja levollisen näköinen nainen ysärihenkisessä kukkapaidassaan, liekö vielä kahvikuppi kädessä. Tuossapa siis rentoa kirjallisuutta kaksin kappalein, kyllä kiitos, ja eiku lainausautomaatille.

No, ööh. Kaikkea muuta. Jaana Taposen Stockan herkku mainostaa takakannessa olevansa "suomalaista chicklittiä parhaimmillaan" ja kyllähän se sitäkin on. Mutta Taponen on kirjoittanut erittäin osuvan, tosin paikoin ahdistavankin, kuvauksen nykypäivän pintaliidosta ja narsismista. Anna ja Donna ovat parhaat ystävykset, vaikka ovatkin kuin kahdesta eri maailmasta. Anna on avioeroaan kipuileva pätkätyöläinen, murrosikäisen tytön äiti, jonka päivän herkkuhetki voi joskus koostua teestä ja näkkileivästä. Donna puolestaan on kauneushoitolan omistava narsisti, jonka mielestä elämässä pärjää hyvin paksun lompakon, hyvän seksin ja täydellisen ulkonäön avulla.

Yhteisellä ostosreissulla Stockmannilla naiset tapaavat komean ja rikkaan Daniel Degerothin. Donnan pyrkimyksistä huolimatta Daniel ihastuukin Annaan, joka puolestaan ei voi sietää miestä. Tarvitaan yksi kuolemantapaus, yksi uusi ihastus ja yksi ulkomaanmatka ennenkuin rikkaan suvun perijän Degerothin todellinen luonne paljastuu...

Taponen on kuvannut erinomaisesti sikamaista Degerothia niin ulkonäön kuin käyttäytymisen suhteen. Mies on kuin suoraan Seiskan sivuilta revitty korviaan myöten veloissa oleva pintaliitojulkkis tyyliä eskoeerikäinennikonousiainenmitänäitänytonkaan. Taponen kirjoittaa myös koskettavasti erilaisissa yhteiskuntaluokissa elävien ihmisten yhteentörmäyksistä. Donnalla on varaa satsata itseensä, mutta hän on täysin kykenemätön näkemään sitä taloudellista, käytettyjen teepussien uusiokäyttöä tarkoittavaa ahdinkoa, jossa Anna elää.

Takakannessa teosta kuvataan myös sanalla "elokuvallinen". Ja hmm, tarina voisikin toimia erinomaisesti elokuvana. Minulla onkin jo mielessä täydellinen Degerothin osan esittäjä ;) .

Liisa Hännikäisen teos Onneksi oli puolestaan alkumetreillä jo niin ahdistava, raastava ja surullinen, että meinasin nakata sen mäkeen. Teos on kuitenkin niin lyhyt, että päätin lukea sen loppuun ja ahdistua oikein urakalla ;) . Onneksi on surullinen romaani surullisesta perheestä, jonka jäsenet eivät osaa millään lailla kommunikoida keskenään. Kolmesta murrosikäisestä lapsesta yksi on omalla laillaan erilainen, hidas oppija ja perhe häpeää häntä joka lailla. Siksi tämä tyttö on laitettu muualle opiskelemaan. Tyttö kuitenkin joutuu pahan koulukiusaamisen uhriksi, mutta ei saa apua miltään taholta. Vanhemmatkin vain haukkuvat ja moittivat. Välillä meinasi jo sappi alkaa kiehua, kun luki tätä v. 1997 kirjoitettua kuvausta suomalaisesta koulumaailmasta!

Perheen työtön isä kiukkuilee ja huutaa kotona, kaksi muuta lasta pyörivät siinä jaloissa ja äiti on varsinainen marttyyrinahjus, joka alkoi ärsyttää minua joka sivun jälkeen yhä enemmän ja enemmän.
Teoksen lopussa isä kuitenkin osaa katsoa itseään peiliin, mutta tuosta äidistä ei kyllä ota pirukaan selvää. Jos haluat ahdistua ja ärsyyntyä, niin lue tämä kirja, mutta älä muuten!

Ja Onneksi? Levollisesti hymyilevä blondi? WTF? Voisko joku selittää kirjan nimen ja kansikuvan tarkoituksen?


Taponen, Jaana:
Stockan herkku
Karisto Oy, 2012
ISBN 978-951-23-5607-2
413 s.

Hännikäinen, Liisa:
Onneksi
Otava, 1997
ISBN 951-1-14784-6
224 s.