Tehdään nyt aivan ensin selväksi se, että en todellakaan ole mikään erä- tai metsähenkinen ihminen. Minulle käsite "metsä" tarkoittaa sitä, että käyn kerran vuodessa vanhempieni kesäpaikkaa ympäröivässä metsässä katsomassa olisiko siellä marjoja tai sieniä. Kesämökki ja saunarakennus täytyvät koko ajan olla näkyvillä, muuten ei tule mistään mitään ;). Mutta karhu on jostain kumman syystä kiehtova eläin ja kun näin komean karhunnaaman pilkottavan kirjaston hyllyssä, niin tottakai uteliasuuteni heräsi!
Kamppailuja karhun kanssa 1800-luvulta nykypäiviin on Erno Paasilinnan toimittama komea antologia karhunpyynnistä kotimaisessa kaunokirjallisuudessa. Esipuheessaan Paasilinna kuvailee karhua eläimenä juuri niinkuin se minuakin kiinnostaa: se on metsiemme kunnioitetuin ja monen monta hellittelynimeä omaava peto, joka on Kalevalan päivistä asti ollut kirjallisuutemme kuvatuin eläin. Kuuluisista karhunkaatajista on kerrottu ja kirjoitettu ylistäviä sankaritarinoita. Karhua on jumaloitu, pelätty, ihailtu ja saalistettu. Siitä on riittänyt ruuaksi ja lämmittäväksi turkiksi, mutta silti sitä on kunnioitettu metsän jumalana.
Karhuantologia alkaa kansankertojien kuvauksilla, joista vanhimmat ovat 1800-luvun alusta asti. Nämä kuvaukset perustuvat Suomen kansan murrekirjan aineistoon, jota kerättiin 1930-40 -luvuilla. Kansanmiesten tarinat ovat melko hyytäviä karhunmetsästystarinoita, mutta niiden lukemista vaikeuttavat juurikin erilaiset murreasut. Ääneenluettuna tarinat toimisivat vielä paremmin!
Murretarinoita seuraa vajaat nelisenkymmentä metsästystarinaa, jotka on poimittu esimerkiksi Ilmari Kiannon, Sakari Pälsin, Arto Paasilinnan ja Antti Tuurin tuotannoista. Onpa mukana yksi naisenkin kirjoittama kohtaaminen karhun kanssa: Annikki Kariniemi kertoo tarinassaan Karhun kanssa kasvotusten siitä miltä tuntui katsoa metsän kuningasta silmästä silmään. Ja onhan mukana toki kaikkien aikojen kuuluisin karhunpyytäjä ja metsästystilastojen ennätysmies Martti Kitunen (1747-1833). Antologia sisältää niin Sakari Topeliuksen kuin Heikki Korhosen kirjoittamat Kitus-tarinat.
Ja vaikka en tiedä mitään metsästämisen periaatteista, niin aika raakaa tuo karhunkaato on menneinä vuosisatoina ollut. Karhuja on surutta tapettu talvipesiin, samaten pennut ovat olleet riistaa siinä missä muutkin metsäneläimet. Mutta no, eipä silloin sata vuotta sitten ollut kauppojen kylmäaltaita täynnä tyhjiöpakattuja broilerisuikaleita, joten jos oli nälkä, niin ei muuta kuin metsälle.
Teosta täydentävät hieno nelivärinen kuvaliite ja petotutkijan analyysi karhun asemasta nyky-Suomessa. Tätä kirjaa oli mukava lueskella pala palalta pitkin kesää (nautin yleensäkin antologioiden lukemisesta) - ja kiittää hiljaa mielessään nykyaikaista helppoa ruuanlaittoa ;).
Erno Paasilinna (toim.):
Kamppailuja karhun kanssa 1800-luvulta nykypäiviin
Otava, 2001
ISBN 951-1-17022-8
380 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti