Tietoja minusta

Kirjastoalan ammattilainen, joka harrastaa kirjallisuutta ja jonka lapsille on hankittu kirjastokortit ristiäisiä seuraavana arkipäivänä. Lukee kaikkea muuta paitsi fantasiaa, kauhua ja scifiä. On kiinnostunut "suomesta ja Suomesta" (K. Hazardia lainaten).

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Välipala Kurtin kanssa

Otava ilahdutti keväällä 2013 Kurt Wallanderin ystäviä julkaisemalla pienoisromaanin nimeltään Haudattu. Kirjailija Henning Mankellin esipuheen mukaan Haudattu pohjautuu alunperin Hollannissa ilmestyneeseen kaupanpäälliskirjaan. Kirja muokkautui myöhemmin BBC:n elokuvakäsikirjoitukseksi ja sitä myöten Mankellin mielestä varsin onnistuneeksi elokuvaksi. Tästä kirjailija sai sitten idean "hollantilaisen" kirjan uudelleenjulkaisusta.

Jos ajatellaan koko Wallander-kirjasarjaa, niin Haudattu sijoittuu sarjassa toiseksi viimeiselle paikalle, juuri ennen Rauhatonta miestä. Wallander etsii unelmiensa taloa, jonne voisi vetäytyä viettämään rauhallisia eläkepäiviä. Taloa, jossa komisarion seurana viihtyisi myös koira. Ystävänsä houkuttelemana Kurt lähtee katsomaan maaseudulla sijaitsevaa talovanhusta ja ihastuukin siihen tosissaan. Juuri ennen kuin talokaupoista ollaan tekemässä virallisia, niin jokin rikkoo idyllin: puutarhassa pistää maasta esiin käsi. Ihmisen käsi.

Enempää en juonikuviota viitsi kertoa, ettei muilla lukijoilla menisi jännitys pilalle! Kirja kun on kirjaimellisesti pienoisromaani, varsinainen välipala, josta on myönnettävä (anteeksi Henning ja Kurt tämä seuraava toteamus!), että ilman sitäkin olisi tullut toimeen. Varsinaisen rikoksen juoni on aika löyhä. Kiinnostavinta oli mielestäni lukea mitä Kurtille kuuluu eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä sekä teoksen lopussa oleva essee Kurt Wallander -nimisen hahmon "syntymisestä". Suosittelen teosta ainoastaan fanaattisille Kurt-faneille - ja ne, jotka eivät ole vielä tähän ystadilaiseen komisarioon tutustuneet, niin aloittakaapa tutustuminen sarjan ensimmäisestä osasta nimeltään Kasvoton kuolema (ps. kirjasarjan aloittaminen omalla vastuulla: voi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta).

Henning Mankell:
Haudattu
Otava, 2013
ISBN 978-951-1-27763-7
174 s.
 

6 kommenttia:

  1. Oonkin nähnyt ton elokuvan jo. Ihan hyvä tarina ja toimiva kuvaustyyli, vaikka pidänkin ruotsalaisista elokuvista enemmän kuin näistä BBC:n versioista.

    Ehkä pitäisi ottaa urakaksi tuo kirjasarja?! En oo lukenut kirjan kirjaa näistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti pitäisi ottaa urakaksi :) ! Ja minä puolestani haluaisin nyt kovasti nähdä Branaghin tähdittämän Haudattu-elokuvan, vaikka rakastankin Krister Henrikssonia yli kaiken...

      Poista
  2. Täällä Wallander-fani nyökyttelee innokkaasti päätänsä. Luin Haudatun jokunen aika sitten ja itkukin pääsi, kun piti taas heittää hyvästit lempihahmolle. Luulin, että Rauhaton mies olisi jäänyt viimeiseksi ja ajallisestihan tämä sijoittuu aikaan ennen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna lähettää terveiset Wallander-hengenheimolaiselle ja toivottaa tervetulleeksi blogin lukijakuntaan!

      Poista
  3. Wallanderiin tutustumisen voi aloittaa myös kirjasta Pyramidi, joka sisältää viisi jännärinovellia Kurtin uran alkuvaiheilta. Sijoittuu siis ajallisesti ennen Kasvotonta kuolemaa, vaikka onkin kirjoitettu (tai ainakin julkaistu) vasta Palomuurin jälkeen. Mielenkiintoista on, että Pyramidin esipuhe alkaa seuraavasti: "Vasta kun olin kirjoittanut Kurt Wallanderista kertovan sarjan kahdeksannen ja viimeisen osan (Palomuuri)..." Laittaa miettimään (ja toivomaan), että tulisiko Henning Rauhattoman miehen ja Haudatun jälkeen sittenkin vielä toisiin ajatuksiin. Sain Pyramidin lahjaksi vuosia sitten ja siitä alkoi lämmin suhteeni Kurt Wallanderiin. Toivottavasti Seppo Jokinen ei vielä pitkään aikaan laita pistettä komisario Koskiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) ! Olinkin unohtanut kokonaan tuon Pyramidin. Ja Koskisesta tuli mieleen, että harmitti kun aikoinaan jäi oman saamattomuuteni takia teatterireissu Tampereelle kokonaan väliin: Koskinen-näytelmä kun olisi ollut tarjolla. Aah. Se olisi pitänyt nähdä, nyyh! Mutta hmm, Koskisen tarinaan ei varmastikaan vielä vuosiin laiteta pistettä eli... ;)

      Poista