Koska en pystynyt lukemaan sitä kokonaisuudessaan. Emma Donoghuen romaanissa Huone ei tosin ole mitään vikaa. Donoghuella on taito kirjoittaa ja teos onkin ollut kansainvälinen myynti- ja arvostelumenestys. Lisäksi se on ollut ehdolla arvostettujen kirjallisuuspalkintojen saajaksi.
Mutta aihe on sellainen, jota en pysty kohtaamaan: "Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Jack ei tiedä, että Huone on vankila ja että hänen äitinsä on siellä vastoin tahtoaan. Jackille se on koti." Ilmeisesti äidiksi tuleminen on tehnyt tämän, että en enää pysty lukemaan mitään sellaista, jossa lapsi joutuu kärsimään. Jackin touhuista tuli aivan liikaa oma poika mieleen.
Tarina muistuttaa vuosien takaista itävaltalaistragediaa, jossa tytär oli joutunut isänsä sieppaamaksi ja synnyttänyt vankeudessa isälleen liudan lapsia. Huoneen tarinassa on samankaltainen kuvio: Jack syntyy ja varttuu vauvasta leikki-ikäiseksi vankeudessa. Tosin hän ei itse ymmärrä olevansa vanki ja kirjassa kuvaillaankin koskettavasti Jackin taitoa iloita kaikesta mahdollisesta hauskasta, jota Huone pystyy tarjoamaan.
Suosittelen kirjaa niille, joita kiinnostavat ihmisen mieli, psyyke ja sen käyttäyminen sekä vahvat psykologiset draamaromaanit. Mutta en (herkille) pikkulasten vanhemmille.
Ps. Loppuratkaisu oli kuitenkin pakko kurkata: lopussa kaikki hyvin.
Emma Donoghue:
Huone
Tammi, 2013
978-951-31-6222-1
323 s.
